Asemakaavan muutos Kunnantiellä, 843 (Harjusola)
Kangasalan kaupunkiyhdistys ry lausuu asemakaavamuutoksesta mielipiteenään seuraavaa:
Harjusolan alueen purkava uudisrakentaminen kehittää aluetta ja lisää keskustan elinvoimaa. Kunnianhimoinen ja rohkea rakentaminen yhdessä rakennettujen viheralueiden ja muun, rakentamattoman lähiluonnon kanssa tuottaa sekä hyvää asuinympäristöä että sytykettä alueen elinvoimalle.
Kaupunkiyhdistys kuitenkin kysyy perusteita kaavan vähäiselle liiketilan määrälle. Ei riitä, että kortteliin tulee yksi ravintola, sinne tarvitaan tiloja mm. hyvinvointipalveluiden tuottajille. Liiketilana ei tule ajatella vain kaupan tai erikoiskaupan tarvitsemaa näyteikkunallista katutason tilaa, vaan kaupunkiyhdistys toivoo kaavaan edellytyksiä kauppaa ja ravintolatoimintaa laajemmalle kirjolle yritystoimintaa.

Harjusolan kaavaa 843 edistetään nyt erillään hallintokorttelin kaavasta (Kuohunharjuntie, 852). Kaupunkiyhdistys nostaa esiin huolen keskustan suunnittelusta/uudistamisesta kortteli kerrallaan, mikä tähän mennessä on johtanut viheralueiden ja kaikenlaisen vehreyden häviämiseen keskustasta. Kadunvarsipuitakaan ei enää ole verrattuna esimerkiksi Google Street Viewn näyttämään katumaisemaan.
Kangasalan ydinkeskustassa ei ole lainkaan yleisiä ja esteettömiä puistoalueita (pl. hautausmaat) eikä keskustasta löydy vetovoimaisia, eri-ikäiset käyttäjät huomioivia leikin, tekemisen ja viihtymisen alueita.
Harjusolan kaavan edetessä nähtäville asetettuun tapaan eli tiiviiseen ja korkeaan rakentamiseen perustuen, Kangasalan kaupunkiyhdistys ry. evästää kaupunkisuunnittelua turvaamaan keskustan tosiasiallisesti viimeisen rakentamattoman alueen eli hallintokorttelin (kaava 852) asuin- ja liikerakentamiselta. Kaupungintalon takainen puistikko tulee kaavoittaa puistoalueeksi, ja muuta hallintokorttelin aluetta tulee kehittää maksimoiden alueen viherpeitteisyys ja mahdollisuudet leikkiin, erilaiseen tekemiseen ja viihtymiseen.
Kangasalla 22.10.2024
Kangasalan kaupunkiyhdistys ry
Mikko Unkila, puheenjohtaja